Synnytys tosiaan lähestyy (LA 9.2) mutta todennäkösesti käynnistetään ennen laskettua koska vauva on jo niin iso. Nyt vasta oon kunnolla alkanu stressaamaan ja jännittämään synnytystä, eikä netistä luetut kauhutarinat ainakaan auta asiaa yhtään, olis ollu parempi olla lukematta niitä. Voin rehellisesti sanoa että mua ei oo koskaan pelottanu näin paljon. Se mitä mä pelkään eniten on se kipu, vaikka oon yrittäny ajatella että sen jälkeen myös mun olo helpottaa ja että saan maailman parhaimman ja ihanimman palkinnon siitä kaikesta kivusta ja kärsimyksestä. Mutta eiköhän meistä jokainen pelkää ja jännitä uusia asioita vaikkei ehkä puhu siitä tai näytä sitä muille.
Mä oon oikeestaan samaan aikaan innoissani, peloissani ja kauhuissani, en oikein tiedä mitä odottaa. Tosin en mä kyllä koko tilanteeseen voi kauheesti vaikuttaakaan enkä hallita mitä tapahtuu. Nyt vaan pitäs yrittää olla turhaa stressaamatta koska ei se muuta tilannetta millään tavalla. Onneks mua lohduttaa ja helpottaa tieto siitä että J on mun kanssa siellä, eikä mun tartte olla yksin, mulla on paras tuki ja turva mukana ❤️
Oon J:n kanssa puhunu mun peloista ja kaikesta muusta mahollisesta ja J on osannu auttaa, kannustaa ja tsemppaa mua tällä hetkellä paremmin kun kukaan muu.
Mä olen päättänyt selviytyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti